Vihreiden Kuopion kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäsen Harri Auvisen Savon Sanomissa 1.2.2015 julkaistu kirjoitus.

Kuopion kaupunginvaltuusto päättää tulevana maanantaina Jynkän koulun hankemallista. Vaihtoehtoina ovat perinteinen jaettu urakka ja elinkaarimalli.

Kaupunginhallituksessa kyseenalaistin elinkaarimallin valinnan, koska se on Jynkässä selvästi hitaampi ja veronmaksajille kalliimpi vaihtoehto. Nykyisin koulun oppilaat kuljetetaan väistötiloihin, mikä aiheuttaa lisäkustannuksia 210 000 euroa vuodessa.

Valtuuston tuoreen päätöksen mukaisesti Jynkän koulun rakentaminen on käynnistettävä 2015. Mikäli koulu rakennettaisiin osana elinkaarihanketta, voisi rakentaminen alkaa käytännössä aikaisintaan keväällä 2016.

Perinteisellä toteutusmallilla töihin päästäisiin jo toukokuussa 2015, sillä suunnittelu on jo pitkällä. Mikäli valtuusto päättäisi valita elinkaarimallin, pitäisi suunnittelu aloittaa uudelleen lähes puhtaalta pöydältä.

Käytännössä samaan elinkaarikilpailutukseen pitäisi ottaa mukaan myös vähintään Karttulan koulu, jolloin aikataulujen pitävyys on entistäkin haasteellisempaa. Kouluhankkeen käynnistyksen viivyttäminen ei palvele oppilaiden etua.

Kuopion virkahenkilöstön laatiman kustannusvertailun mukaan perinteisten koulukohteiden sisäiset kuukausivuokrat ovat keskimäärin 15,1 euroa neliöltä, josta Tilakeskus tulouttaa vielä erikseen noin 19 prosenttia peruskaupungille ja 2,5 prosenttia maaomaisuuden hallintapalveluille.

Elinkaarimallilla rakennettujen koulujen sisäinen kuukausivuokra on 19,7 euroa neliöltä, josta palautuu kaupungille kiinteistöverona ja maavuokrana 7 – 9 prosenttia.

Pääoman yhtenevällä takaisinmaksuajalla vastaavat vuokrahinnat olisivat lähempänä toisiaan, mutta silloinkin elinkaarimalli on kalliimpi. Lisäksi tulee huomioida, että tilakeskuksen erittäin kova tuloutus vääristää suoraa vuokravertailua.

Vuokriin leivottu sisäinen tuloutus kaventaa käytännössä palvelualueen ydintoimintoihin eli kasvatukseen ja opetukseen käytettävän määrärahan osuutta. Kaupungin ja veronmaksajien näkökulmasta tämä on tarpeetonta varojen taskusta toiseen siirtelyä.