Valtuustokausi on alkanut lennokkaasti kaupunginhallituksessa. Neljässä viikossa on pidetty kolme varsinaista kokousta, kaksi iltakoulua ja yksi suunnittelukokous. Hallituksessa ei pelkästään tehdä päätöksiä liukuhihnalta, vaan siellä myös ohjataan asioiden valmistelua. Juuri tämä yhdistelmä tekee hallitustyöskentelystä mielenkiintoista!

”Vauhtia ja vaarallisia tilanteita”

Ensimmäinen äänestystä edellyttävä päätös tehtiin heti ensimmäisessä kokouksessa omistajaohjausjaostoa valittaessa. Ryhmä-45:n paikkajakosopimuksen mukaisesti tulin valituksi selvin luvuin jaoston jäseneksi. Tämä ei ymmärrettävästi miellyttänyt pienemmän koalition puolueita heidän omista intresseistään johtuen. Asian yli on kuitenkin onneksi jo päästy ja jaostokin on kokoontunut valinnan jälkeen kahdesti.

Seuraavan kerran hallituksessa äänestettiin eilen 4.3. käsiteltäessä Kokoomuksen valtuustoaloitetta Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta irtautumiseksi. Asia oli jo lähtökohtaisesti jännitteinen kahdesta syystä:

  1. Kokoomus toi aloitteen muiden puolueiden tiedoksi 18.6.2012 vain tuntia ennen valtuuston kokousta. Tämä on vastoin ryhmien yhdessä sopimaa käytäntöä tämän kokoisissa asioissa.
  2.  Vihreiden ryhmämme on jo esittänyt valtuustolle 23.8.2010, että omistajapoliittisena periaatekannanottona Kuopion Energia Oy irrottautuu Fennovoima Oy:n ydinvoimalahankkeesta. Tuolloin asia ei saanut kannatusta erityisesti Kokoomuksen ryhmässä ja äänestystulos oli selvä 19-37 yhden valtuutetun äänestäessä tyhjää.

Kahden viimeisen vuoden kuluessa Kokoomuksen kanta on kuitenkin yhtynyt ryhmämme käsitykseen Fennovoiman ydinvoimalahankkeen järkevyydestä. Vaikka perustelut ovatkin osaksi eriävät on loppupäätelmä täysin sama: Hankkeesta on päästävä irti!

Maanantain kokouksessa Taisto Toppinen (kok.) esitti hankkeesta irtautumista. Minun oli harvinaisen helppo kannattaa tätä esitystä, sillä olen ollut samalla kannalla jo kolme vuotta. Äänestyksessä meidän kahden lisäksi esitystä puolsivat Ritva Asikainen (vas.), Pauli Ruotsalainen (ps.), Jaakko Kekoni (kok.), ja Nelli Berg-Väänänen (kok.).

Vastapuolelle asettautuivat Keskustan ja SDP:n edustajat. Kaupunginhallitus päätti siis äänin 6-5 esittää edelleen kaupunginvaltuustolle, että hankkeesta irtaudutaan.

Parasta asiassa on se, että laskelmieni mukaan päätös ei ole helposti pyörrettävissä kaupunginvaltuuston käsittelyssä. Lähes vaalikauden pituinen uurastus alkaa kääntyä loppusuoralle.

Harri AuvinenHarri Auvinen on edustaa Vihreitä kaupunginhallituksen lisäksi maakuntavaltuustossa ja toimi edellisellä kaudella mm. valtuustoryhmämme puheenjohtajana. Harrin ajatuksia ajankohtaisista asioista voit lukea säännöllisesti myös Savon Sanomien kolumnista.