Syksy on jo pitkällä ja ruska on mukavasti edennyt myös Kuopioon. Väriloiston ja hämärtyvien iltojen lisäksi syksy merkitsee varsinkin meille yhdistysaktiiveille virittäytymistä seuraavaan vuoteen. On aika järjestää yhdistysten syyskokoukset, joissa valitaan tulevan vuoden hallitus sekä sen puheenjohtaja. Syyskokousten aika on myös hedelmällinen niille, jotka ovat pohtineet mahdollisuutta lähteä mukaan yhdistystoimintaan. Oletko sinä yksi heistä?

Yhdistyksistä on moneksi, ja yhtä lailla niiden toiminnan mahdollisuudet ovat moninaiset. Yhdistyksissä tehtävä vapaaehtoistyö on merkittävä osa arkea ja elämää niin Kuopiossa kuin koko maassa. Toiminta pohjaa vapaaehtoisuuteen, joten on tärkeää miettiä, minkä tekemisestä itse nauttii. Oletko innostunut ottamaan kantaa päivänpolttaviin asioihin paikallisesti tai maanlaajuisesti? Nautitko yhdessä tekemisestä ja tapahtumien järjestämisestä? Vai oletko enemmän käytännön ihmisiä, ja voisit vetää vaikka lasten jalkapallotreenejä tai retkiä Puijolle? Mahdollisuuksia on monia, ja ne vaihtelevat luontevasti yhdistysten toiminnan pääpainojen mukaan. Ehkä tärkeintä onkin muistaa, että yhdistykset ovat tekijöidensä näköisiä ja innostuneille löytyy varmasti paikka sekä tukea ja apua.

On toki pohdittava riittääkö oma aika vapaaehtoistoimintaan. Vaikka yhdistystoiminta on hyvin antoisaa, vie se myös aikaa ja energiaa. Onkin tärkeä muistaa, että useimmiten mukaan toimintaan pääsee myös ilman nimettyä vastuuroolia hallituksessa, ja yhdistyksen jäsen voi toimia myös hallituksen ulkopuolisena aktiivina. Varsinkin uusille aktiiveille yhdistystoiminnan byrokratiasta ja vastuista selville pääseminen vie oman aikansa, ja siihen kannattaa totuttautua rauhassa muiden avustuksella. Pyydä siis perehdytystä ja opastusta mahdollisiin luottamustehtäviin!

Yhdistystoiminta ja vapaaehtoistyö antaa paljon tekijälleen. Toimimalla viimeisen kuuden vuoden aikana eri yhdistyksissä olen saanut paljon hienoja uusia tuttuja ja ystäviä, ollut kirjoittamassa kannanottoja ajankohtaisista aiheista, järjestänyt tapahtumia, toiminut vertaisryhmien ohjaajana sekä ollut osaltani luomassa elävää Kuopiota. Paitsi hyviä kokemuksia ja muistoja, olen saanut myös ammatillisesti tärkeää kokemusta. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että toiminnasta saatavat hyödyt ovat pääasiassa epäsuoria.

Jos olet koskaan miettinyt yhdistystoimintaa ja vapaaehtoistyötä, niin nyt syksyllä on oiva tilaisuus tutustua kiinnostaviin yhdistyksiin ja niiden toimintaan sekä aktiiveihin. Ota siis yhteyttä, tai käy rohkeasti nykäisemässä hihasta, ja tule mukaan tekemään Kuopiota!

Syyskokousvinkkejä:
Kuopion Vihreät (KuoVi):
29.10. klo 17:00 – 18:15, Kuopion Vihreiden toimisto (Asemakatu 42)

Kuopion vihreät nuoret ja opiskelijat (KuViO):
10.10. klo 16:00 – 17:00, Kuopion Vihreiden toimisto (Asemakatu 42)

Savo-Karjalan Vihreät
18.11. Kuopiossa (tiedot tarkentuvat myöhemmin)

Iiro Väisälä

Iiro Väisälä

kaupunginvaltuutettu, Hyvinvoinninedistämisen lautakunnan jäsen