Mielenterveyden pulmat näkyvät koulussa ja koululaisten arjessa. Moni koululainen on huolissaan omasta tai kaverin voinnista. Oppilaiden ahdistuneisuus ja tuen tarve erilaisissa mielenterveyteen liittyvissä asioissa on kasvussa sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Moni koululainen myös kasvaa kodissa, jossa jollakin perheenjäsenellä on mielenterveyteen liittyviä haasteita.

Mielenterveys ja mielenterveyspalvelut ovat iso kysymys hyvinvoinnin edistämiselle kunnissa. Palvelujen tarve kasvaa ja korona on myös lisännyt nuorten ahdistuneisuutta. Kuopiossa toivotaan perhekeskuksen tuovan ratkaisuja lasten ja nuorten lisääntyneeseen tuen ja hoidon tarpeeseen. Savon Sanomat uutisoi vastikään (17.3.) miten lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut ovat pahasti ruuhkautuneet. Hoitotakuu on ylittynyt yli sadan nuoren kohdalla nuorten mielenterveyspalveluissa. Tarvitsemme lisää resursseja matalan kynnyksen palveluihin sekä toimivia hoitopolkuja.

Tarvitsemme myös jokainen arkipäivän mielenterveystaitoja. Niitä tulisikin käsitellä myös kouluissa ja kasvatuksessa monipuolisesti. Samalla ennaltaehkäistään mielenterveyden ongelmia, edistetään tunne- ja vuorovaikutustaitoja ja koko kouluyhteisön hyvinvointia. Samalla voidaan ehkäistä kiusaamista, joka on myös yksi mielenterveyden riskitekijä.

Jätimme 22.3. kaupunginvaltuustolle valtuustoaloitteen mielenterveyden ensiaputaitojen koulutuksesta oppilaille ja opettajille. Koulutuksen sisältönä olisi mielenterveyden ja oman hyvinvoinnin vahvistamisen perusteita, ohjeita riskitilanteiden tunnistamiseen ja myös muiden auttamiseen. Koulutusta voitaisiin järjestää mielenterveyden ammattilaisten tai mielenterveyden ensiapukoulutuksen käyneiden työntekijöiden toimesta.

Mielenterveystaidot ovat jokaiselle tärkeitä. Vahvistetaan niitä.

 

Kaisa Kantele

Kaisa Kantele

kaupunginvaltuutettu, kuntavaaliehdokas