Ekaluokalla on pieni poika joka on innokas oppimaan. Pojan vieressä on avustaja, joka auttaa keskittymään tekemiseen ja kannustaa kokeilemaan, lohduttaa kun epäonnistuminen harmittaa. Luokka on iso ja opettajan huomiota pitää jakaa jokaiselle. Tämä poika tarvitsee paljon yksilöllistä suunnittelua ja opetusta oppimisensa tueksi.

Naapuriluokan opettaja sairastuu. Sijaisia ei ole, ja avustaja on pari päivää naapuriluokkaa valvomassa. Pojan päivät ovat vaikeita, tulee häirittyä muita. Opettajan aika menee työrauhan ylläpitämiseen. Kaikkia harmittaa, huomenna ei ole kiva mennä kouluun.

Joillakin koululaisilla on vähän enemmän haasteita oppimisessa ja koulunkäynnissä kuin toisilla. Näillä oppilailla on myös oikeus saada riittävästi tukea oppimiseensa. Opettajat ja muut koulun aikuiset tekevät työtä ammattitaidolla, paneutuen oppilaan tarpeisiin. Tavoitteena on hyvä oppimisympäristö jokaiselle.

Opettajat ja rehtorit eivät kuitenkaan päätä sitä millaiset taloudelliset resurssit heillä on tehdä työnsä hyvin. Rahoista päättävät kaupungin päättäjät, virkamiesten valmistelun pohjalta. Vuoden 2019 rahoista päätetään joulukuun alussa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Valmistelevaa keskustelua käydään juuri nyt.

Kaupungin taloustilanne ei näytä hyvältä. Monet huolella valmistellut suunnitelmat ovat jäämässä leikkurin alle kun säästökuri on iskenyt. Kouluihin on suunniteltu varahenkilöjärjestelmää, jotta opettajan sairastuessa saataisiin paikalle sijainen. Tämä suunnitelma on jäänyt leikkurin alle, ja niin on jäänyt myös ryhmäkokojen pienentäminen.

Jos opettaja sairastuu eikä sijaista saada, yritetään selvitä niillä keinoin mitä on. Etsitään koulusta joku muu aikuinen valvomaan luokka. Mutta ei kouluissa ole yhtään ylimääräistä aikuista. Avustajia ja koulunkäynninohjaajia on harvassa ja heidät on sijoitettu eniten tarvitseviin ryhmiin. Sijaisjärjestelyt ovat rehtoreiden työn arkipäivää ja varahenkilöjärjestelmällä voitaisiin helpottaa hankalia tilanteita merkittävästi. Koulun aikuiset pystyisivät keskittymään kukin omaan työhönsä.

Koko Suomessa lasten ja nuorten tuen tarve kasvaa. Tämä näkyy myös koulussa, kun yhä useampi lapsi tarvitsee tukea jotta oppiminen onnistuisi. Tätä haastetta eivät vanhemmat voi kotona ratkaista. Mutta koulujen ammattitaitoinen henkilökunta voi, jos heille vain annetaan siihen riittävät resurssit. Varahenkilöjärjestelmästä tullaan vielä keskustelemaan tulevassa valtuuston käsittelyssä.

Jotain hyvääkin on luvassa: kaupunginhallitus esittää lisää koulupsykologin tehtäviä perustettaviksi ensi vuonna. Tahtotilaa tähän näyttää löytyvän, ja Kuopio pääsee lain edellyttämällä tasolle näissä oppilashuollon palveluissa.

Kuopio on valmis tekemään mittavia investointeja erilaisiin hankkeisiin. Jos päättäisimme investoida kouluihin, investoisimme myös tulevaisuuteen. Samalla panostaisimme koululaisten mahdollisuuksiin kasvaa ja oppia tänään.

Kaisa Kantele

Kaisa Kantele

kaupunginvaltuutettu