Kuopion Vihreät haluavat mahdollistaa Puijon kehittämistä luontoa kunnioittavalla tavalla. Haluamme lisätä kuopiolaisten mahdollisuuksia kaikenlaiseen virkistäytymiseen Puijolla sekä kehittää alueen käyttöä lähiliikuntapaikkana. Puijolle mahtuu myös monenlaista luontoon, hyvinvointiin, liikuntaan, urheiluun ja matkailuun liittyvää yritystoimintaa.

Puijo on luonnonarvoiltaan ainutlaatuinen alue. Puijolla on kaksi luonnonsuojelualuetta, mutta myös luonnonsuojelualueiden ulkopuolella on säilyttämisen arvoisia luontokohteita. Arvokkaimmat luontokohteet tulee suojella. Puijon arvokkaimmat alueet tulee säilyttää luonnontilaisina ja virkistyskäyttöalueillakin harjoittaa vain kevyttä metsänhoitoa. Puijo tulee lähitulevaisuudessa liittää Kuopion kansalliseen kaupunkipuistoon. Kaupungin tehtävänä on toimia maanomistajana, luonnonsuojelijana ja kaavoittajana alueella. Puijoa ei pidä kaavoittaa enää yhtään lisää asuinalueiksi.

Kallavesi pilkistää Puijonsarven nuotiopaikalta kuvattuna puiden lomasta.Puijolla on ollut monenlaista matkailutoimintaa jo vuosikymmeniä. Tärkein matkailukohde on Puijon lakialue, jossa Puijon torni ja Puijon Maja sijaitsevat. Lakialueen mahdollisen uudisrakentamisen ja pysäköintiratkaisujen tulee pysyä nykyisen alueen rajoissa. Puijon siluetti taivaanrannassa on kuopiolaisille tärkeä eivätkä uudet rakennukset saisi ylittää puiden latvuksia. Alueelle sopisi erinomaisesti puurakentaminen. Puijon Majan vanhimpien osien rakennus- ja kulttuurihistoriallinen arvo tulee selvittää. Kulttuurihistoriallisesti merkittävimmät ja suojellut rakennukset on hyvä säilyttää kaupungin omistuksessa.

Puijon laen alueen tulisi olla helposti saavutettavissa. Pitkän aikavälin tavoitteena voisi olla funikulaariyhteyden rakentaminen Puijon laelle. Nopeammin ratkaisuja voivat tuoda uudet älyliikenteen muodot, kuten itseohjautuvat bussit. Opastusta Puijolle tulisi kehittää torilta ja matkakeskukselta alkaen.

Näkymä Puijon mäkien aukosta ilta-auringossaPuijon suurin merkitys kuopiolaisille on sen tarjoamissa virkistysmahdollisuuksissa. Puijolla urheillaan, liikutaan ja retkeillään. Ulkoilureittien opastusta tulee parantaa, lisätä nuotio- tai levähdyspaikkoja ja wc-tiloja. Erilaisten ympärivuotisten liikuntaharrastusten mahdollistaminen Puijolla on tärkeää. Kannatamme Puijon urheilulaakson kehittämistä tehtyjen suunnitelmien pohjalta. Kaupungin tulee mahdollistaa kaikenlainen luontoa häiritsemätön aktiivinen toiminta Puijolla. Tätä voisi edesauttaa vastuuvirkamiehen nimeäminen, jonka tehtävänä olisi koordinoida kaupungin, yhteisöjen ja yritysten yhteistyötä Puijolla.

Kuopion Vihreät ja vihreä valtuustoryhmä