Kuopiossa ketään ei jätetä yksin. Tämä vaalilupaus kertoo aikomuksestamme pitää huolta siitä että Kuopio on kaupunki joka huolehtii peruspalveluistaan ja jokaisen lapsen ja nuoren turvallisesta kasvuympäristöstä. Se tarkoittaa yhteisöllisyyden vahvistamista ja turvallisia aikuisia jokaisen lapsen lähellä. Yksikään koululainen ei saa joutua opiskelemaan liian suuressa opetusryhmässä. Tukea oppimiseen on oltava tarjolla kaikille. Erityislasten tukea on sekä kouluissa että sosiaali – ja terveyspalveluissa kehitettävä entisestään, sillä he ja heidän perheensä jäävät usein palveluissa väliinputoajiksi tai vaille riittävää tukea.

Lasten ja nuorten pahoinvointia on Kuopiossa liikaa. Koulukuraattorille tai -psykologille asioista pääsee juttelemaan koululla kuka tahansa oppilas. Hallitus on tehnyt esityksen oppilashuollon henkilöstömitoitusten kirjaamisesta lakiin ja tämä tarkoittaisi todennäköisesti Kuopiossakin huomattavia lisäyksiä koulukuraattorien ja – psykologien määrään. Haluamme edistää tämän nopeaa toteutumista myös Kuopiossa. Mielenterveydelliseen jatkohoitoon pääsyyn liittyvät kohtuuttomat jonot ovat nousseet viime aikoina otsikoihin. Hoitoa ei saa joutua odottamaan puolta vuotta tai yli. Lapsille ja nuorille tulee tarjota myös tietoa siitä, miten omaa ja kaverin mielenterveyttä voi tukea.

Perheiden mahdollisuutta saada tukea helposti ja matalalla kynnyksellä on kehitettävä edelleen. Näin tuki on tarjolla neuvoloiden, varhaiskasvatuksen ja koulujen arjessa. Vihreät päättäjät seuraavat tarkasti, miten näiden palveluita yhdistävän perhekeskuksen toiminta kehittyy. Siihen, miten perheet voivat, vaikuttaa paljonko työelämä vanhempia kuormittaa. Kuopion kaupungin on työnantajana tässä toimittava esimerkillisesti.

Kuopiossa on miltei rajattomia mahdollisuuksia harrastamiseen ja liikuntaan. Haluamme niin olevan jatkossakin. Harrastamisen on oltava mahdollista kaikille varallisuudesta huolimatta. Toivomme että myös aikuisilla on aikaa lähteä tutkimaan liikuntapaikkoja ja harrastamaan yhdessä lasten kanssa.

Haluamme vahvistaa lasten ja nuorten osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia itseä koskeviin päätöksiin. Lapsivaikutusten arviointi on toteutettava kaikessa lapsiin liittyvässä päätöksenteossa. Esimerkiksi kouluverkkoa pohtimassa voisivat olla myös koulussa nyt olevat lapset ja nuoret. He ovat tässä asiantuntijoita.

Kaupungin on oltava liikenteeltään turvallinen myös pienelle kävelijälle tai pyöräilijälle. Kuopio kehittyy ja kasvaa, ja kehittämisessä tulee ottaa huomioon esteettömyys ja turvallisuus myös lasten näkökulmasta. Lapset ovat myös lähiliikuntapaikkojemme aktiivisia käyttäjiä. Puistot ja lähimetsät kuuluvat meille kaikille, myös kaikille lapsille.

Ehkä suurin lupauksemme lapsille ja nuorille on lupaus huolehtia ympäristöstä. Haluamme puolustaa ympäristöä, Kallavettä, metsiä ja lähiluontoa. Haluamme toteuttaa ilmastotoimia, jotka torjuvat ilmastonmuutosta. Haluamme että lapset ja nuoret voivat kasvaa aikuisuuteen monimuotoisen luonnon ympäröimänä. Haluamme lapsille tulevaisuuden, haluamme kantaa vastuumme maapallosta.

Kaisa Kantele

Kaisa Kantele

sosiaalityöntekijä, YTM, kuntavaaliehdokas 2021

Aarni Mustonen

Aarni Mustonen

psykologi, kuntavaaliehdokas 2021