J. Pohjolan kirjoitus (SS. 24.1.) Luther-säätiöstä herättää mielenkiintoa retoriikallaan. Ev.lut. kirkon ulkopuolisena yhteiskunnan jäsenenä tartun aluksi muutamaan irralliseen lauseeseen.

“Kun meillä on rakkaus kirkkomme uskoon” kuvaa mielestäni hyvin sitä asennetta, minkä vuoksi säätiö tuntuu olevan iäisessä kitkassa. Onko säätiöllä todellakin ensisijainen rakkaus uskoon, ei lähimmäiseen? Tämän olen käsittänyt olevan voimakkaassa ristiriidassa juuri tradition kanssa.

Toinen tarttuva sanonta on “kirkko olkoon kirkko eikä yhteiskunnan peilikuva”. Mitä muuta kirkko voi edes olla? Esimerkkinä Raamattu. 390-luvulla kanonisoitu kirja sisältää vähemmän kuin sen ulkopuolelle on jätetty pyhinä pidettyjä tekstejä. Millä perusteilla Raamattu on koottu? Olen kuullut teorioita kirkolliskokousten osanottajien pyhän hengen ohjauksesta ja aikansa parhaasta tutkimuksellisesta metodologiasta.

Arkijärki kuitenkin uskoo pragmatiaan. Tuolloin uskonto oli politiikkaa ja politiikka uskontoa, vallankäyttäjänä kirkko ei valtiosta eronnut. Hallitsijoille kristinusko on aina ollut edullista ja sen leviämistä on kannattanut tukea yhteiskuntarauhan ja hallinnan näkökulmasta. Voisiko olla, että kirjoitusten valintaan on vaikuttanut myös poliittinen tarkoituksenmukaisuus?

Oma ajatukseni on, Humen giljotiinin ohjaamana, että pelkkä traditio on kovin hento ohjenuora elämässä kenellekään.

On hassua, että Pohjola ei sitten puhu siitä, mistä kenkä oikeasti puristaa. Naisistahan siinä on kyse. Naispapeista ja sukupuolten välisestä yhdenvertaisuudesta.

Itselleni säätiö näyttäytyy samana meeminä, joka aikoinaan vastusti naisten äänioikeutta. Kun järkisyyt loppuvat, vedotaan traditioon ja tunteeseen. Meemin käyttämä kieli kovenee sitä mukaa kuin kantajansa harvenevat.

Lyhyesti aukikirjoitettuna säätiön ydinviesti on tämä: tradition mukaan naiset eivät ole yhtä hyviä kuin miehet, ja siksi heiltä tulee erikseen tietyt työt kieltää. En näe ”jokaisella on paikkansa seurakunnassa” -viritelmiä kuin argumentaatioltaan löysinä päälle liimattuina selityksinä. Miehille sallitaan Luther-säätiössäkin kaikki roolit, traditioon vedoten ei kai olla esimerkiksi koti-isyyttä kieltämässä? Naiset vain eivät ole päteviä papeiksi, koska ovat naisia.

Ja siinä traditio törmää niin voimakkaasti tämän yhteiskunnan perusarvoihin, että sen on aika väistyä. Pelkkään traditioon vedoten diskriminaatio sukupuolen perusteella on määritelmänsä mukaisesti syrjintää, joka on perustuslain §6:n perusteella kielletty. Erityisen tarkkoja sen noudattamisessa olkoot ne instanssit, joille valtio on veronkanto-oikeuden myöntänyt.

Jos tasa-arvo ei miellytä, aina voi muuttaa Puolaan. Joidenkin meemien vain toivoisi hiipuvan tästä kulttuuripoolista kokonaan.

Valtteri Suonmaa
varapuheenjohtaja
Kuopion Vihreät ry

Julkaistu Savon sanomissa 31.1.2010