Etsimme vapaaehtoisia täyttämään Vihreiden paikat Kuopion kaupungin vaalilautakunnissa ja -toimikunnissa kunta- ja aluevaaleissa 2025

Vaalitoimikunnat työskentelevät ennakkoäänestyksen aikana 2.–8.4.2025 tuottaen laitos- ja kotiäänestyksen (ennakkoäänestys laitoksissa ja kotona). Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä. Vaalitoimikunnat työskentelevät kolmen hengen vahvuudessa. Kotiäänestykset toteutetaan viikonloppuna 5.–6.4.2025. Vaalitoimikuntaan hakevan tulee pystyä sitoutumaan tehtävään koko ennakkoäänestysajaksi. Jokaiselta toimituspäivältä saa palkkion ja tarvittaessa korvauksen oman auton käytöstä.

Vaalilautakunnat työskentelevät varsinaisena vaalipäivänä 13.4. hyvin pitkään. Ellei vaalilautakunnan puheenjohtaja ennen vaalipäivää muuta ohjeista, koko vaalilautakunta kokoontuu ennen vaalihuoneistojen aukeamista klo 8 äänestyspaikalle laittamaan sen kuntoon äänestystä varten. Vaalihuoneistojen ollessa auki vaalilautakuntien puheenjohtajat jakavat vuorot niin että varsinaiset ja varajäsenet pääsevät tauoille pitkin päivää. Vaalihuoneistojen sulkeutuessa useimmat puheenjohtajat ottavat sekä varsinaiset että varajäsenet paikalle suorittamaan ääntenlaskun. Ääntenlasku kestänee näissä yhdistelmävaaleissa useimmilla äänestysalueilla yli puolen yön ja sen jälkeen puheenjohtaja ja toinen henkilö toimittavat äänestysliput ja pöytäkirjat vielä keskusvaalilautakunnalle kaupungintalolle. Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä. 

Vaalilautakuntien ja toimikuntien jäsenille maksettavat palkkiot:

  • Vaalilautakunnan tai –toimikunnan puheenjohtaja 220 euroa/päivä
  • Vaalilautakunnan varapuheenjohtaja tai sihteeri 190 euroa/päivä
  • Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsen tai varajäsen 170 euroa/päivä

Vaalilautakuntaan nimettävän on annettava luottamushenkilömaksuvaltakirja jolla palkkioista peritään 21% luottamushenkilömaksu Kuopion Vihreät ry:lle.

Vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan voidaan nimetä henkilö,

  1. jonka kotikunta on Kuopion kaupunki;
  2. jolla on jossain Suomen kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa;
  3. jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

Vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

Vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa eivät voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eivätkä varajäsenenä. Puolisolla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Kelpoisuuteen vaikuttava ehdokkuus tarkoittaa ehdokkuutta missä kunnassa tai hyvinvointialueella tahansa: esimerkiksi hyvinvointialuella A ehdokkaaksi asetetun sisarus ei ole kelpoinen vaalitoimikunnan jäseneksi missään kunnassa.

Kuopion Vihreät täyttää 50 paikkaa vaalilautakuntiin, joista viisi puheenjohtaja- tai varapuheenjohtajapaikkaa, sekä kuusi paikkaa toimikuntiin, joista kaksi puheenjohtaja paikkaa. Vaalilautakunnan tai -toimikunnan puheenjohtajaksi esittämältämme henkilöltä edellytämme kokemusta toiminnasta vaalilautakunnassa/-toimikunnassa vähintään kolme kertaa aiemmin. Puheenjohtajilta edellytetään myös organisointi ja johtamistaitoa. Vaalitoimikuntiin valittavilta edellytämme myös aiempaa kokemusta vaalilautakunnassa toimimisesta. Paikkojen sukupuolijako on pakottava.

Vaalilautakuntapaikat on esitetty tässä kartassa. siniset merkit kertovat äänestyspaikoista joissa on vielä paikkoja auki, punaiset täytetyistä äänestyspaikoista.

Vaalitoimikuntia ei ole esitetty kartassa. Avoinna on:

  • varajäsenen paikka (M) 2. vaalitoimikunnassa (Puijon sairaala, Norlandia PuijonKuppee, Esperi Hoivakoti Alava, Inkilänkoti)
  • jäsenen paikka (M) 3. vaalitoimikunnassa (Palvelutalo Lepola ry, Savon Vammaisasuntosäätiön Puijonsarven palvelukoti, Leväsen palvelukeskus: dementiaosasto, Hoitokoti Saarni, Hoitokoti Lehmus, Mäntykampuksen asumisyksiköt Väinölä ja Ilmatar, Attendo Kalliohovi Hoivakoti, Attendo Männistön sydän, Attendo Kuopion Portti, Maljapuron palvelukoti)
  • jäsenen paikka (N) 4. vaalitoimikunnassa (Niuvanniemen sairaala, Laine sairaala, Kuopion vankila, Kuopion Validia-talo, Savon Vammaisasuntosäätiön Särkiniemen palvelukoti, Savon Vammaisasuntosäätiön Louhumäen kodit, Ykköskoti Victor, Kuopion Seudun Päihdepalvelusäätiön päihdeosasto)
  • puheenjohtajan paikka (N) 5. vaalitoimikunnassa (Attendo Saaristo, Attendo Rautaniemi, Ryhmäkoti Tervaniitty, Mainiokoti Kallavesi, Hoivamme Maakunnat oy, Ykköskoti Noste, Mainiokoti Pirtti, Mainiokoti Puijo, Jaakkolan palveluasuintalo, Karttulan terveysaseman vuodeosasto)
  • varajäsenen paikka (N) 6. vaalitoimikunnassa (Hoivakoti Ollukka ja Vanhainkoti Lokottaja, Attendo Iltatuuli Nilsiän Hoivakoti, Ryhmäkoti Iltatuuli 2, Palvelutalo Tilhilä, Vanhainkoti Ainola, Hoitokoti Kotikulma)
  • puheenjohtajan paikka (N) 7. vaalitoimikunnassa (Onnikoti Rantaviita, Onnikoti Rantarinne, Attendo Aurinkopuisto, Attendo Tuuttikuja, Hoitokoti Liito-orava, Onnikoti Retiisi, Onnikoti Maria, Live Neuron, Norlandia PuijonKuppee)

Jos haluat jollekin näistä paikoista, lähetä viesti yhdistyksen numeroon 050 593 1243 WhatsApp:llä tai tekstiviestillä tai sähköposti osoitteeseen kuopion.vihreat@vihreat.fi mahdollisimman pian. Ilmoita toivomasi paikka niin otamme sinuun yhteyttä.