Männistöön rakennetaan uutta päiväkotia. Uuden päiväkodin tarve on suuri. Suunnitelmaa uudesta Väinämöisen päiväkodista onkin viety ripeästi eteenpäin.

Sijainniksi on valikoitunut Männistön puisto, eli Putkipuisto ja siellä onkin jo työ käynnissä. Puistossa on leikkipuiston lisäksi iso viheralue. Kaikenikäisille on ollut tilaa puistossa yhtä aikaa. Nyt puistoalue pienenee huomattavasti päiväkodin ja sen pysäköintialueen myötä. Tämä on sääli puiston käyttäjille.

Päiväkotia ajatellen sijainti on varmaankin hyvä. Alueen asukkaiden ulkoilumahdollisuudet heikkenevät kuitenkin samalla mitalla.

Miksi päiväkoti päätettiin rakentaa juuri puiston paikalle? Sopivia tontteja ei ollut löydettävissä ja päiväkodin rakentamisella oli kiire. Putkipuiston kaava mahdollisti rakentamisen: kaavassa oli tyhjä tontti. Mutta ihmiset eivät elä kaavassa vaan tässä kokemusmaailmassa jossa sillä paikalla on iso puisto. Ei suinkaan pieni puisto ja tyhjä, rakentamista odottava tontti.

Kaavojen muuttaminen vie aikaa ja palvelurakentamisen paikkaa mietittäessä pitää ottaa monta asiaa huomioon. Mutta olisiko vähemmällä kiireellä ollut mahdollista tehdä kaavamuutos ja löytää sopiva paikka toisaalta? Palveluita mietittäessä joudutaan katsomaan kokonaisuuksia ja asuinalueet ovat erilaisia: jossain tarvitaan kipeästi uusia palveluyksiköitä, toisaalla esimerkiksi päiväkoti voi pyöriä väljänä koska alueella ei enää niin paljon perheitä asu. Keskusta-alueen ja eteläisen kaupunkialueen koulut ja päiväkodit ovat nyt ääriään myöten täynnä, mutta väljemmillä alueilla neliöitä voi olla liikaakin. Meillä on myös paljon remontoitavaa: iso joukko julkisia tiloja odottaa peruskorjauksia, remontteja tai uudisrakentamista. Taloudellisesti paineet ovat kovia ja useimmiten on kiire, niin kuin nyt koillisen kaupunkialueen päiväkotiverkostossa oli. Ratkaisuja piti saada äkkiä.

Toinen kysymys on vielä päätöksenteko. Päiväkodit eivät herätä yhtä suurta intohimoa julkisessa keskustelussa kuin koulut. Niiden sijoittelu se vasta vaikeaa onkin. Suunnitelmat voivat pysähtyä pitkäksi aikaa siihen että vaikkapa kaupunginvaltuustossa ei päästä yksimielisyyteen siitä minne koulu pitäisi rakentaa (tai mistä sulkea).

Näistä palvelutuotannon, suunnittelun, rakentamisen ja päätöksenteon haasteista huolimatta haluaisin asettaa lisää painoarvoa viheralueille ja niiden säilymiselle. Koronakevät on saanut viimeistään useimmat meistä oivaltamaan mikä on lähiluonnon ja lähiliikunnan merkitys. Kuopion ruutukaava-alue ja sen lähialueet tulevat luultavasti tulevaisuudessa tiivistymään asuinrakentamisen myötä. Ei meillä ole liikaa puistoja, ei jyrätä niitä.

Kaisa Kantele

Kaisa Kantele

kaupunginvaltuutettu