mennessä Kuopion Vihreät | 10.6.2019 | Valtuustoaloitteet |
Kuopiossa on toiminut kolme vuotta peruskoulun pääsääntöisesti 2-luokkalaisille tarkoitettu Taidekaruselli. OKM on rahoittanut ja tukenut hanketta. Nyt haettava avustus on pudonnut viidennekseen aikaisemmasta. Hyväksi havaittu toiminta uhkaa loppua. Vakaa talous...
mennessä Kuopion Vihreät | 18.3.2019 | Valtuustoaloitteet |
Seulonta on tehokas menetelmä ennaltaehkäistä syöpäkuolemia. Suomi on ollut edelläkävijä rintasyövän ja kohdunkaulan syövän sekä syövän esiasteiden seulonnassa. Myös suolistosyöpää (paksunsuolen ja peräsuolen syöpä) on mahdollista seuloa ulosteen veritestillä ja...
mennessä Kuopion Vihreät | 18.3.2019 | Valtuustoaloitteet |
Kuopion kaupungin vanhusten palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen kiinteistöjen suhdetta yksityisen ja oman tytäryhtiön (Niiralan Kulma tai muu konsernin kiinteistöyhtiö) omistuksen välillä ei ole linjattu valtuustotasolla. Kasvun ja Oppimisen lautakunta on...
mennessä Kuopion Vihreät | 11.2.2019 | Valtuustoaloitteet |
Lasten ja nuorten mielenterveysongelmien esiintyvyys on huolestuttavasti kasvanut. Kasvun vuosiin voi liittyä perhepiirissä ja ystävyyssuhteissa hankaluuksia, jotka kuormittavat etenkin teini-iän kynnyksellä ja teini-iässä muutoinkin kuohuvaista lapsen tai nuoren...
mennessä Kuopion Vihreät | 22.10.2018 | Valtuustoaloitteet |
YK:n ilmastopaneelin IPCC:n maanantaina 8.10.2018 julkaisema raportti esittää, että ilmaston lämpeneminen on rajoitettava enintään 1,5 asteeseen. Ilmaston lämpeneminen tulee pahimmassa tapauksessa aiheuttamaan mittavaa taloudellista vahinkoa, ruoantuotannon...
mennessä Kuopion Vihreät | 14.5.2018 | Valtuustoaloitteet |
Esitämme, että Kuopion kaupunki palauttaa 1) kaikille yhtäläisen subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja 2) ryhmäkoon suhdeluvun tasolle, jolla se oli vuonna 2016. Kuopiossa otettiin elokuussa 2016 käyttöön subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen 20 viikkotuntiin...